harjoitelmia
grafiikkaa
Monotypiatöitä vähän erilaisella tekniikalla
monotypia
K I H T I, 2022, akryyli
​
Ostimme veneemme 2000-luvun alkupuolella ja minähän en paljoa merellä ollut aiemmin ollut. Mieheni kylläkin minunkin puolestani. Hitaan "putput" veneemme ohjastaminen siis oli kokonaan mieheni puuhia. Hän ymmärsi hyvin karttamerkintöjä, minä en tiennyt niistä mitään, mutta autoin suunnistamisessa sen kuin ymmärsin. Ahvenanmaalle uskalsimme lähteä saarten lomitse eikä pahoja paikkoja ollut yleensä kuin Kihdinselkä jossa mielestäni ei näkynyt maata missään suunnalla. Onneksi en osannut edes ajatella mitä sitä mahdollisuutta että veneemme pieni moottori hajoaa. Mitenköhän täällä osaisi kulkea pimeässä? Jos tulisi myrsky niin emme pääsisi takaisin ennen kuin myrsky laantuu. Ei siis ainakaan syksyllä kannata moiselle retkelle lähteä, silloinhan tuulee aina. Viime aikoina olemme onneksi ajelleet paljon GPS:n avustuksella niin löytää edes kotiin. Mutta meri on silti aina arvoituksellinen ja vaarallinen.
monotypia
E V Ä S, 2022, akryyli
​
​
monotypia
T U R K U, 2022, akryyli
​
Turun ohikulkutietä ajettaessa näkyy tien vieressä mustalta puhuva iso laatikko. Tunnettu huonekalumyymälä. Luin jostain, että siellä on myös näyttelytila johon yleisökin voi mennä. Sitä piti siis mennä katsomaan. Ei mitään opasteita, mutta onneksi mieheni tiesi mistä sinne mennään. Ai täältä takakautta, onpa outoa, tännehän rakennetaan jotain muutakin samantapaista laatikkoa. Mutta mitä ihmettä tuossa tien vieressä on. "Mikä hieno kallio" Joo siinä on sellainen tokaiseen mieheni. "Voi miten hieno, tuonne pitäisi päästä" Oli siellä kyllä joku käynytkin kun paikka oli polkuja täynnä ja graffiteja oli maalailtu kallion kylkeen. Miten joku voi sotata näin hienon paikan. Kalliot ovat niin ihania. Kallion ohi piti ajaa monta kertaa, ensi kerralla varmaan menen katsomaan vain tuota kalliota. Laatikot eivät ole niin hienoja. Jotenkin sitä on aina ajatellut, että Turku on vanhoja ja uusia taloja ja joenvierustaa ja satama-alueita, mutta nyt vasta ensi kerran ymmärsin, että sisimmässään Turku on kallioita ja luontoa, jotka ihminen on vain ovelasti piilottanut laatikoidensa taakse.
monotypia
Ä I T I, 2022, akryyli ja tussi
Äitini innostui muutama vuosi sitten maalamaan akvarelleilla. Edellytyksenä oli, että minä käyn kerran viikossa hänen kanssaan maalaamassa. Erityisesti lintujen maalaaminen oli hänelle mieleen. Tosin milloin nyt oli linnulla nokka suttuinen tai jotain muuta ongelmaa, mutta yrittämisestä ei ainakaan voi moittia. Ehkä ennemminkin liiallisesta yrittämisestä. Hänellä oli myös tapana nähdä enneunia. Tammikuussa 2018 äitini kertoi nähneensä unen, jossa oli kolme rasiaa ja kaikkien päällä yksi ruusu. Hänen mielestään ne kuvastivat arkkuja ja sitten yhdessä maalasimme ja mietimme ketä niissä arkuissa oli. Ensin sinne päätyi setäni ja sen jälkeen äitini serkku. Onneksi ehdimme käydä kylässä molempien luona vielä. Punatulkusta ei ihan tullut punatulkun näköistä kun taas tuo nokka oli niin vaikea. Ja kun kevät vaihtui kesään ei äitiä enää ollut.
monotypia
H A N K O, 2022, akryyli
Kesälomareissulla jälleen. Matkamme jatkuu Hangon itäsatamasta vaihteeksi pääkaupunkimme suuntaan. Korkean satamamaksun jälkiharmituksessa onneksi aurinko paistaa ja loma alkaa vaihteeksi tuntua kiinnostavalta. Vene keikkuu iloisesti eteenpäin ja palaan vihdoin kirjan pariin. Hetken päästä veneemme seinässä keikkuva laivakellomme kiihtyy hurjaan vauhtiin ja koko Hangosta ostamani tarvikevarasto rysähtää lattialle. Pieni merikissamme sukeltaa komiasti ja hörppää saavillisen vettä keulakajuuttaan. Mieheni sompailee ruorin kanssa kiivaasti ja huutaa, "taitaa hiukan tuulla tällä puolella saarta". Siinä sitten mitään kirjaa luettu kun yritin pysyä pystyssä ja kävin latomassa jääkaapin sisälmykset takaisin paikoilleen. Merellä ei ole koskaan tylsää.
​
monotypia
K A K T U S, 2022, akryyli
​
Vuonna 2007 vierailin Serengetissä. Siellä sai olla ihan takki päällä vaikka onkin lähellä päiväntasaajaa. Sen sijaan kun tulee Serengetistä alas palaa iho karrelle tunnissa ja merivesikin on liian kuumaa uimiseen. Mieleenpainuvin asia oli pieni kaktus joka kasvoi erään hotellin pihalla. Olen palannut sitä muistelemaan monta kertaa. Miten noin pieni asia voi olla tärkeämpi kuin kaikki big fife -eläimet ja kauniin erikoinen luonto, hienot hotellit ja Masait.
Miten sitä osaakaan saada ystäviä kaikkein vaatimattomimmista asioista, joiden avulla koet asiat aina uudelleen ja uudelleen.
​
​
syanotypia
Harri
Hyytävän kylmä aamu Utterskärissä heinäkuussa ja porukat hiukan kylmissään. Ei se kesä aina ole niin kaunis ja lämmin. Sitä paitsi merelle kannattaa aina ottaa talvivaatteet mukaan. Ne lämmittävät mukavasti ennen kuin aamukahvi valmistuu näissä meidän hiukan alkeellisissa olosuhteissa. Kahtena juhannuksena olen tainnut jopa ottaa aurinkoa rannalla, mutta muistan sellaisiakin juhannusöitä kun juuri ja juuri lämpötila pysyi plussalla.
​
2021
MONOTYPIA
K E U K E N H O F
Istuimme kahvilla Keukenhofissa Hollannissa, kun pöytäämme tuli kaksi paikallista asukkia. Tosin toinen osoittautui ranskalaiseksi kun pienen hetken harjoitin minulle niin vaikeaa small talkia. No joka tapauksesta jostain syystä jutustelumme aihe siirtyi liikenneympyrään. Kun heille selvisi, että olen suomesta niin heitä alkoi kovin kiinnostaa mikä liikenneympyrä on suomeksi kun minä tietysti tyhmyyksissäni puhuin siitä englanniksi "circlenä".
- "LIIKENNEYMPYRÄ" sanoin
- "What? Oh my god"
ja minähän tietysti jatkoin, että on meillä siihen ihan virallinen nimikin;
- "KIERTOLIITTYMÄ".
- "Unbelieveble! Okei, now I understand, there is nothing like "kertoliityma" or "liikenejympy" in english.
Ja sitten me naurettiin.
Ja jatkettiin tulppaaneiden ihailua.
​
2022, akryyli